Sammattilainen Sampoyhdistys oli jo 1950-luvulla ottanut huolekseen vaalia tätä Elias Lönnrotin vanhuuden asuinpaikkaa. Varoja kerättiin vuosittaisilla Sampojuhlilla ja kansalaiskeräyksillä. Tukea saatiin mm. Museovirastolta. Taloa korjattiin välttävään kuntoon, mutta yhdistyksen ja sammattilaisten kesäasukkaiden voimat eivät pitkän päälle riittäneet siitä huolehtimiseen. Niinpä kun Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö oli perustettu Lammintalo siirtyi Säätiölle  vuonna 1987, joka on siitä lähtien huolehtinut siitä.

Lammi on edelleenkin varsinainen erämaatalo, kaukana rintamaista, pitkän, Elias Lönnrotin rakennuttaman tien päässä. Siirryttyään eläkkeelle professorin virastaan Lönnrot asui Sammatin Nikun talossa, mutta siellä kävi liikaa vieraita ja uuttera Lönnrot kaipasi työrauhaa. Niinpä hän osti Lammin, rakennutti tien ja korjautti talon asettuen sinne asumaan kahdeksaksi vuodeksi, aina kuolemaansa saakka.

Lammi oli alun perin ollut Nikun talon torppa.  Siitä tuli kruununtila 1840-luvulla ja nykyisen rakennuksen tupaosa lienee tältä ajalta. Viljelykset olivat vähäiset. Elanto piti hankkia peltojen ja karjan ohella metsästä.  Tuon ajan ihmiset tulivat toimeen vähällä.  Eliaskin oli lapsuudestaan Paikkarissa alkaen tottunut vaatimattomaan elämään, mitä sai tuta myös tuhansien kilometrien keruumatkoillaan Suomessa, Karjalassa ja Venäjällä. Lammin aikana hänellä oli eläkkeensä, joten elämä sujui vanhoilla päivillä mainiosti.

Leskimies Lönnrot uurasti Lammilla Suomalais-ruotsalaisen sanakirjan, lakitekstien ja virsikirjauudistuksen parissa soittaen aina välihetkinä kannelta. Hän ei ollut koko elämänsä aikana ollut joutilaana ja erilaiset käytännölliset askareet veivät mieheltä aikaa vaikka vouti renkeineen hoitikin tilaa. Sulan maan aikaan hän kuljeksi lähiympäristössä ja talvella hiihti innokkaasti. Hän asui Lammia kahden tyttärensä kanssa. Sukulaistyttö Miina hoiti emännyyttä apulaisensa kanssa.

Tupa , eteinen ja kamari ovat Lammin vanhat huoneet. Niitä laajennettiin edelleen kamareilla ja Lönnrotin aikana jopa hienolla salilla. Talo on siten vähitellen kehittynyt vaatimattomasta torpasta säätyläisperheen asumukseksi ja sellaisena Suomen Kulttuuriperinnön säätiö on sen halunnut säilyttää. Pihaan on 1980-luvulla hankittu takaisin siitä poissiirretty tuparakennus, ns. Paratiisi, joka palautettiin ja kunnostettiin restaurointiopiskelijoiden harjoitustyönä. Paratiisin katto on huonossa kunnossa ja sen uusiminen lähivuosina on välttämätöntä.

Tunnelma Lammilla on uskomattoman hieno. Neljän kilometrin matka maantieltä Paikkarin torpalta valmistaa kävijän erämaatalon tunnelmaan. Elias Lönnrotin avara henki huokuu edelleen niin mustaseinäisen tuvan vankoista hirsistä ja suuresta uunista kuin kamareiden ja salin yksinkertaisen tyylikkäästä sisustuksesta.

Eliaksen tytär myi isänsä kuoltua talon irtaimistoineen huutokaupalla ja kalustus hajosi taivaan tuuliin.  Sampo-yhdistyksen toimeliaisuudella saatiin kuitenkin 1950-60-luvuilla takaisin koko joukko irtaimistoa ja sitä saatiin täydennettyä mm. Museoviraston kokoelmista.

Pihassa kasvaa Lönnrotin aikaisia puulajeja ja pensaita. Lammin oppaat ja  Suomen Kulttuuriperinnön Tuen vapaaehtoiset ovat ylläpitäneet pientä kukka- ja hyötykasvipenkkiä. Eteläpäädyn puutarhassa on kirsikkapuita. Paratiisin takaisessa puutarhassa on erilaisia pensaita ja sinne on kunnostettu tutustumista helpottava pieni luontopolku.

Lammi on nykyisin avoinna kesäviikonloppuisin, jolloin Sammatista ja lähiseudulta olevat vapaaehtoiset oppaat kertovat talosta ja sen historiasta, ennen muuta tietysti Elias Lönnrotista.
Talolla järjestetään kesäviikonloppuisin erilaisin tilaisuuksia kuten konsertteja ja esitelmiä, joista saa tietoa paikallislehdistä ja Suomen Kulttuuriperinnön Säätiön kotisivuilta (www.brinkhall.fi). Opastusvastaavana toimii Sari Lahtinen, jolta voi varata maksullisen ryhmäopastuksen muunakin aikana.  

Lammin osoite on Lammintie 399.

Lammilla järjestetään keväisin ja syksyisin talkoot, joihin toivotaan innokkaita osallistujia. Piha-alueiden kunnossapito vaatii jatkuvia toimia. Lammintalon kaltaisten kohteiden vaaliminen edellyttää paitsi auttavia käsiä, myös varoja.  Suomen Kulttuuriperinnön Säätiö toivoo saavansa pienempiä tai suurempia lahjoituksia Lammintalon ja Säätiön muiden kohteiden ylläpitoon ja restaurointiin.

Lammintaloa on korjattu vuosien varrella. Merkittävimmät 1960-luvulla tehdyt muutokset ovat olleet vesikaton palauttaminen pärekatoksi, uusien piippujen muuraaminen, sisäseinien rappaaminen, sisäkattojen paperoiminen, ovien ootraus-maalaus sekä alapohjien uusiminen.

Päärakennuksen pärekatto uusittiin vuonna 1998 ja uudelleen vuonna 2017. Pärekaton uusimista tukivat Museovirasto ja MTK:n säätiö.